 |
|
|
|
|
||||||||||
|
Sulje ikkuna - palaa multimediaesitykseen»
Havahdu
Kuunteleminen ja näkeminen ovat maailman vaikeimpia asioita.
Innoittajana ja ajatusten herättäjänä tämän osion teksteihin on toiminut Juha Siitosen, Hannele Repolan ja Heljä Robinsonin tutkimushankeraportti. Havahtuminen työhyvinvoinnin mahdollistamiseen. Empowerment-kulttuuri työhyvinvoinnin edistämisessä. Havahtuminen on pysähtymistä Havahtuminen voi tapahtua ajasta ja paikasta riippumatta välähtävän ahaa-elämyksen tuloksena tai se voi olla seurausta pitkällisestä prosessista. Sitä voi tapahtua itsellemme merkityksellisen asian edessä. Havahtuminen voi tapahtua myös hiljentymisen tai oravanpyörästä ulos ajautumisen tai pääsemisen yhteydessä tai kun pyrimme yhdessä ajattelemaan ja ymmärtämään tulevaisuutta. Havahtuminen on itsensä havahduttamista ja yhdessä havahtumista. Se on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen kokemus. Ei riitä, että yhteisössä on valmiudet, yksilön on myös itse havahduttava. Uudistamisen tie edellyttää itsereflektiota ja ajattelun muuttamista, sillä havahtuminen on myös riskinottoa. Se edellyttää, että meidän on tiedostettava tarve muuttua ja toteutettava muutos. Muutoksen näkeminen on haasteellista, koska pelkäämme tunnetun menettämistä. (Siitonen, Repola, Robinson, 24.) Kuuntelemisella tarkoitetaan yleensä toisen ihmisen kuuntelemista. Yhtä tärkeää on kuunnella myös itseään. Kyky kuunnella omia sisäisiä viestejä auttaa myös toisten ihmisten kuuntelemisessa, ymmärtämisessä ja hyväksymisessä. Tunteiden avulla voimme hyväksyä oman ja myös toisten haavoittuvuuden, rajallisuuden, heikkouden ja avuttomuuden. Tunteiden tuntemisessa avainsana on herkkyys, sillä tunteisiin liittyviä asioita usein ei sanota ääneen, vaan ne on ymmärrettävä sanattoman viestinnän kautta. Yhteisön jäsenet toimivat parhaimmillaan toistensa peileinä. ”Tunteiden perusteella teemme johtopäätöksiä, mihin haluamme kiinnittää huomiota. Se mihin kiinnitämme huomiota, on yhteydessä oppimiseemme. Minkä olemme oppineet voimakkaan tunnelatauksen yhteydessä, muistamme pitkään. Tieto ja tunne toimivat toisiaan täydentäen.” (Siitonen, Repola, Robinson, 24-25.) On vapauttavaa todeta, että aina ei ole välttämätöntä jaksaa kaikkea. Tämä edellyttää kuitenkin itsetuntemusta ja itsensä hyväksymistä. Kun ihminen hyväksyy itsensä, heijastuu hänestä optimismi ja myönteinen lataus. Optimistit myös voivat paremmin, elävät pitempään, ja sairastelevat elämässään vähemmän. ”Palaute muilta ihmisiltä ja itsetutkistelu antavat palautetta meille siitä, millaisia ihmisiä olemme. Joskus tätä palautetta on vaikea ottaa vastaan. Mieluummin suljemme silmämme todellisuudelta kuin opettelisimme tuntemaan todellista minäämme.” (Siitonen, Repola, Robinson, 33.) ”Omana itsenään oleminen vaatii rohkeutta. Se vaatii joskus puolensa pitämistä ja tarvittaessa asettautumista toisia vastaan. Se on vakuuttavaa käyttäytymistä, jossa ihminen ei väheksy omia tarpeitaan eikä myöskään loukkaa toisten tarpeita. On oltava valmis vastaanottamaan myös kritiikkiä.” (Himberg & Jauhiainen 1998, 90.) Omaksi itsekseen kasvaminen on koko elämän mittainen prosessi. Kun ihminen oppii tunnistamaan omia tunteitaan, tapojaan reagoida, hän pystyy paremmin käsittelemään ja säätelemään tunteitaan ryhmässä. Ihminen tarvitsee päämääriä, vaihtoehtoja ja tulevaisuuden unelmia. Erilaisten vaihtoehtojen näkeminen ja kokeminen, tietoisuus siitä, että on valinnanvaraa, on vapauttavaa. Ihminen kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa. ”Ihmisen hyvinvointia edistää myös se, että uskaltautuu irrottautua totutuista toimintamalleista ja havahtuu näkemään ympärillään mahtavan mahdollisuuksien kirjon, jota voi vapaasti hyödyntää oman kiinnostuksensa ja todellisten tarpeiden lähtökohdista. Mahdollisuuksien kirjoon havahtuminen on ajatusluutumien ja asenteiden aukeamista.” (Siitonen, Repola, Robinson, 43.) ”Havahtuminen voi johtaa arvojen tarkasteluun ja minäkäsityksen uudelleen arvioimiseen, jonka seurauksena voi tulla halu pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Siihen liittyy myös pyrkimys hienotunteiseen käyttäytymiseen ja kypsään aikuisuuteen.” (Siitonen, Repola, Robinson, 23.) Havahtuminen johtaa helposti niin isoon muutostarpeeseen, että yhteisössä ei ole mahdollista heti sellaiseen päästä. Tällaista kriisiä voidaan kuitenkin pitää välttämättömänä ja jopa toivottavana vaiheena pyrittäessä kohti selkiytynyttä visiota. Kuten Gandhi sanoi: ”Olkaamme itse se muutos, jonka haluamme nähdä”
|
|
||||||||||||
 | ||||||||||||||
